Saariselkä 2017, 17.9 sunnuntai

Heräsin kuuden jälkeen räkättien ääneen. Nukahdin kuitenkin uudelleen ja nousin vasta kahdeksan maissa. Aamu oli harmaa mutta sateeton. Aamutoimissa meni sen verran aikaa, että pääsin liikkeelle vasta ennen kymmentä. Lähdin kohtisuoraan pois jokivarresta, kohti Ruopimapään pohjoisinta huippua. Suoraan ylämäkeen kiipeäminen pisti puuskuttamaan ja pian oli vähennettävä vaatetta. Onneksi ensimmäisenä päivänä kiusannut, kahvittomuudesta johtunut päänsärky ei enää vaivannut. Sää parani sitä mukaan kun päivä eteni, aurinko ei varsinaisesti tullut esiin pilvien takaa mutta antoi valoa mukavasti maisemaan pilvien raoista. Sinistä taivastakin pilkisti hetkittäin esiin.
Kuvattavaakin alkoi löytyä, heti kun kuvauksellisesti tylsät mäntykankaat loppui ja pääsi avotunturiin. Isot avokallioalueet oli jotain, mihin en aikaisemmilla reissuilla ole juuri törmännyt. Ruskakin oli varsin näyttävä, lehtiä ei juuri ollut pudonnut puista edes ylhäällä puurajassa. Kaikissa puroissa ja pikkulammissa riitti vettä sateisen edellisviikon ansiosta. Jopa ylhäällä puurajassa olisi löytynyt vettä jos olisi halunnut leiriytyä.
Leiriksi olin ajatellut erään Sarvijoen latvoilla olevan lammen. Kuivan kesän jälkeen se olisi varmaan ollut tyhjä, nyt sen läpi virtasi puro ja rantojen varvut oli jääneet tulvan alle. Tasaisen telttapaikan löytäminen ei ollut helpoimpia tehtäviä, jäin kuitenkin paikalle vaikka matkan jatkaminen olisi lyhentänyt huomiseksi suunniteltua pitempää taivalta. Otin varman päälle veden kanssa, vaikka lätäköitä olikin hyvin, edessä oli edelleen rankkaa ylämäkeä enkä uskaltanut luottaa onneeni sopivan leiripaikan löytymisessä.
Pistin teltan pystyyn jo viiden maissa. Matkaa oli tullut taitettua vain kolme kilometriä, kaikki ylämäkeä, nousua kaikkiaan 230 metriä. Kännykkäkin löysi kenttää ensimmäisen kerran retken aikana. Soitin kotiin ja sain säätiedoituksen: illaksi ja alkuyöksi pientä sadetta. Tavarat sai hetken tuulettua, sade alkoi seitsemän jälkeen.
Aamuisten räkättien lisäksi niitä kuului ja näkyi myöhemmin lisää, myös punakylkirastaita oli liikkeellä. Niittykirvisiä oli edelleen useassa paikassa, myös urpiainen kuului. Isommista linnuista kuului korppi ja riekko. Seitsemän joutsenta lensi Sarvijoen laaksoa ylös, hienoa katseltavaa niiden lentäessä vaaran rinnettä vasten.
Sateen alettua odottelin teltassa pari tuntia josko se taukoisi ja ilma kirkastuisi. Yhdeksän aikaan uskoin, ettei näin tapahdu ja kömmin makuupussiin. Kahden jälkeen yöllä luonto kutsui ulos. Sade oli juuri hellittämässä ja muutamia tähtiä pilkisti pilven raosta. Vaihdoin kameraan objektiivin ja otin muutaman kuvan. Pilvet peitti heti uudelleen taivaan ja pian hento sade ropisi taas teltan kattoon. Vasta kotona huomasin, että pilvet vihersi, jossain kuvassa oli violetti sävy. Revontulia siis oli, niitä ei vain näkynyt.

SUMMARY: The third day: only three kilometers walk, 230 meters up. Weather was quite good, rain started again in the evening. Northern lights dyed the clouds green.

Saariselkä 2017, 16.9 lauantai

Sade taukosi yön aikana, aamulla oli vielä pientä tihkua. Illalla ei meinannut uni tulla kun mietin kenkäongelmaa. Lopulta päädyin siihen, että otan rinkasta ruokien ja muiden tavaroiden suojaksi ajattelemani pari muovipussia ja teen niistä ”tee se itse gore-tex kalvot” sukkien ympärille. Sitten sain unesta kiinni.
Aamulla oli vaikea nousta, lähes 12 tuntia makuupussissa ja sade ropisi ajoittain teltan kattoon. Kaivoin kuivat sukat ja muovipussiviritys tuntui toimivan – iltapäivään asti jolloin sukat oli taas yhtä märät kuin edellisenäkin päivänä. Mietin sitäkin, että menikö vesi tosiaan kengistä ja muovipusseista läpi vai imikö sukat kosteuden kastuneista lahkeista. Oli miten oli, otin lopulta muovipussit ja sukatkin pois, paljas jalka kengässä tuntui vähiten huonolta eikä edes kylmältä kun liikkui koko ajan. Yön märät kengät oli olleet teltassa sisällä, lämpimässä, sillä seurauksella, että makuupussi oli siirtynyt kiinni toiseen kenkään ja imenyt kosteutta itseensä.
Kuivaksi sitä ja sateen kastelemaa telttaa ei saanut, aamupalan jälkeen tavarat kasaan ja Muorravaarakkajokea seuraten etelään. Eteen tulleessa poroaidassa oli portti joka helpotti sen ylitystä oleellisesti. Karttaan se toki oli merkitty ja olin sen ottanut huomioon reittiä suunnitellessani. Pian tuli eteen Muorravaarakkajokeen laskeva Sarvijoki, mietin hetken menenkö heti yli mutta vastaranta näytti niin soiselta, että päätin seurata jokea ylävirtaan ja etsiä sieltä sopivamman ylityspaikan. Sellainen löytyi toista kilometriä kuljettuani maaston jyrkennyttyä. Crokseissa yli, taas teki höpöä varpaille mutta ne lämpeni pian märissäkin kengissä.
Neljän korvilla aloin katsella jo leiriytymispaikkaa, seuraavasta päivästä oli tarkoitus tulla retken lyhin. Nytkin oli tullut kuljettua vain kuutisen kilometriä, lähes koko matka selvää polkua, Sadekin oli tauonnut ja aurinkokin yritti pilkistellä pilvien raoista. Sain kosteita tavaroitakin hieman kuivatettua. Sadeviittaa en ollut tarvinnut koko päivänä, untuvatakkikin oli aika märän tuntuinen muttei kuitenkaan läpi kastunut. Märät kengät vaihdoin rinkasta esiin kaivettuihin villasukkiin ja jo kuivuneisiin crokseihin. Piti vain varoa, ettei kastellut tätäkin yhdistelmää märissä juolukanvarvuissa.
Syötyäni ehdin kuvailla iltavaloissa jokivartta mutta tasainen harmaus täytti pian taas taivaan. Hyttysiä ilmestyi jonkin verran, mutta suurempi kiusa oli runsaana esiintunkevista mäkäräisistä, hyttysmyrkylle olisi ollut käyttöä.
Sään parannuttua lintuja näkyi ja kuului edellispäivää enemmän. Muutama västäräkki oli taas jokien varsilla, samoin kulorastas ja lapintiainen. Jokunen kuukkelikin pyöri rantametsissä, samoin metsän puolelta puusta istumasta löytyi avomaalintu niittykirvinen. Isoja järripeippoparvia oli liikkeellä, myös muutama metsähanhiparvi suunnisti etelään. Korppikin kuului jostain. Leiripaikan vieressä kolme isokoskeloa yritti tulla uimalla koskea alas, kuvaajan huomattuaan tekivät täyskäännöksen ja uivat ylös. Varsin kovassa virrassa se ei näyttänyt tuovan ongelmia.
Yöpuulle vetäydyin jo kahdeksan aikoihin, seurattuani jonkin aikaa pilvisyyden kehittymistä. Pieni sateen ripaus sai uskomaan, että revontulia ei kannata kytätä tänäkään yönä.

SUMMARY: On my second day I walked following first river Muorravaarakka, after a few kilometers river Sarvijoki, totally only 6 kilometers. Weather was cloudy with occasional light rain.

Saariselkä 2017, 15.9 perjantai

Huonosti autossa nukutun yön jälkeen heräsin yhdeksän kieppeillä. Edellisenä päivänä oli tullut ajettua 1248 kilometriä, 18 tuntia, josta viimeiset 1½ tuntia kakkosvaihteella 34 kilometrin matkaa. Lopulta perillä Aittajärven parkkipaikalla puoli yhdeltä yöllä.
Heräsin kun paikalle tuli joku porukka tekemään poislähtöä ja heti perään toinen, metsästäjäporukka, jonka pystykorva oli täynnä intoa ja ääntä kunnes pääsivät parkkipaikalta metsään.
Pikkuhiljaa sain itsekin kömmittyä ylös ja kasattua tavarat. Sitten parinsadan metrin päähän kahlaamolle, croksit jalkaan, lahkeet rullalle ja yli. Vettä oli juuri alle polven, kylmää oli. Koko yön jatkunut sade ei ollut vielä nostanut joen pintaa. Virtakaan ei ollut kova ja joen ylittävä vaijeri helpotti huomattavasti ylitystä.
Sade jatkui edelleen kun joen ylitettyäni kuljin Suomujokea seuraten alavirtaan. Polku oli selkeä mutta varvikko reunoilla märkää. Vedenpitävät vaelluskengät piti veden ulkona kolmisen tuntia, sitten sisäpuolella loppupäivän. Neljän tunnin jälkeen alkoi pohjalliset narskua kosteudesta. Eikä polulla ollut edes lätäköitä.
Lintuja ei juuri näkynyt tai kuulunut, muutama västäräkki lenteli joen rannoilla ja kulorastaan ja tiaisten ääniä kuului.
Poistuin jokivarresta ja oikaisin kankaan yli kohti Muorravaarakkajokea. Siihen laskevan Kuotmuttiojan ylitys olikin haasteellinen paikka, piti oikein laskea rinkka selästä ja katsoa kartasta vaihtoehtoista reittiä. Lopulta päätin yrittää yli. Vaikka olin polvista alas likomärkä, muu osa miehestä oli sadeviitan alla aika kuiva. Oja oli pari metriä leveä ja lähes yhtä syvä, yli vei useita vierekkäin ja osin päällekkäin olevia reiden paksuisia puita, joiden kunnosta ei ollut mitään tietoa. Sateen liukastamia tietysti ja kengät oli jo todettu paitsi vettä päästäviksi, myös tavallista liukkaammiksi. Katse tiukasti horisonttiin ja jalusta kameroineen poikittain käsiin tasapainottamaan horjahtelua ja puoli kengänmittaa kerrallaan jalkoja siirtelemällä katastrofilta vältyttiin ja matka pääsi jatkumaan suunnitelman mukaan. Aikataulusta olin jopa edellä, lähes tauottoman sateen takia ei tullut kuvattua paljoa ja koko matka oli selvää polkua.
Yötä olin Muorravaarakkajoen varressa lähellä Jyrkkävaaran kahlaamoa. Matkaa oli taittunut 10 kilometriä, ainoastaan 17 kuvaa tuli otettua. Nukkumaan menin syötyäni jo seitsemän jälkeen. Sade jatkui edelleen.

SUMMARY: Hiking in Urho Kekkonen national park from Aittajärvi to river Muorravaarakka. Day was rainy, I took only 17 photos, walked 10 km.

Särjet purossa


Tänä keväänä särjen kutu tapahtui myöhään. Maaliskuiset kelit jatkui lähes kesään saakka. Tulvaa ei tullut kun ei ollut talvella lunta. Vesi väheni purossa ja varmaan sen kylmyys piti kalat järvessä. Toukokuun 12. oli ensimmäinen päivä kun purossa alkoi näkyä pienten parvien liikehdintää. Kolme päivää myöhemmin kutu oli jo käynnissä mutta kaloja ei ollut kuin muutamia satoja. Tätä kesti viikon verran, kosken kivenkolot oli täynnä kutevia kaloja mutta purossa liikkui vain pieniä viiden metrin mittaisia parvia. Lämpiminä keväinä puro on ollut täynnä kaloja koskesta järveen ja homma on ollut ohi kahdessa päivässä.
Puolivälissä kutuviikkoa harmaahaikaratkin löysi apajan. Parina aamuna säikytin kaksi haikaraa puronsuusta. Yhtenä päivänä minkkikin kävi metrin päässä ihmettelemässä kun nojailin puron yli kaartuvaan runkoon. Asento oli sen verran paha, etten ehtinyt kääntää kameraa ennenkuin se katosi.
Tänä keväänä olin varustautunut kuvaamaan veden alta. Sukelluskotelon virkaa toimitti iso valettu lasipurkki jonka sisään pienemmän kameran sai juuri ja juuri pujotettua. Pohjalle vanha t-paita pehmusteeksi, näyttö yläasentoon, toisella kädellä purkin reunasta kiinni ja toinen käsi purkin sisään laukaisunapille. Tarkennus etukäteen vajaaseen puoleen metriin. Ja vettähän ei ollut kuin parikymmentä senttiä. Yllättävän hyvin toimi, valettu lasi ei aiheuttanut haittaavia vääristymiä.


SUMMARY: Roaches were late this spring. They came at May 12 and I could follow them for one whole week.

Illan hämärässä


Ennen lehtien puhkeamista ehti muutamana iltana maastoon auringonlaskun jälkeen. Läheisellä purolla tuli yhtenä iltana vastaan mäyrä, toisena saukko kurkisteli puronsuun kaislikosta. Läheisellä pellolla valkohäntäkauriit ja rusakot pisteli poskeensa nousevaa orasta.


SUMMARY: Some photos from earlier this spring, taken after sunset
.

Viimeisiä jäitä


Ajankohtaan nähden kovia pakkasöitä on riittänyt jatkuvasti. Järven rantaan kaislikon rajaan on tullut kissan kestävä jääreunus joka ei ehdi sulaa päivälläkään. Puron koskessa pärskeet on jäätyneet reunan oksiin ja kaatuneisiin runkoihin. Näitä kuvailin vielä kun ehdin, vesisateet alkaa jo painaa päälle ja ne sulaa pois.


SUMMARY: We have had exceptionally cold nights and water keeps freezing in night time.

Satunnaisia lintukuvia


Maaliskuun aikana tuli räpsittyä silloin tällöin yksittäisiä lintukuvia. Tässä muutamia yhteenkerättyinä.


SUMMARY: Some photos of birds taken on March
.

Kotkat


Tasan viikko sitten oli hyvin tuulinen päivä. Illan revontulia odotellessa kävin päivemmällä rannassa katsomassa mitä järvellä on. Tyhjää oli, kovassa tuulessa tuli kaksi merikotkaa vemputtelemaan järven päälle, saaden muutaman sorsan ilmaan. Purossakaan ei ollut mitään kuvattavaa ja maisemakuvaukseen valo oli kovaa ja jyrkkää. Tulin siis nopeasti pois ajatellen, että taas yksi hukkareissu, no, ei tohon paljoa aikaa tärvääntynyt.
Pihalla kun olin astumassa kuistille vilkaisin tapani mukaan vielä taivaalle. Merikotka liiti matalalla talon yli järvelle. Sihtailin sitä kameran läpi ja näin syrjäsilmällä toisen tulevan perässä. Olin kääntämässä kameraa sitä kohti kun sivummalta lähestyi vielä kaksi. Otin ne tähtäimeen ja huomasin niiden olevan nuoria maakotkia. Ne kisaili keskenään ja koukkasi kovassa tuulessa talon yläpuolella ylöspäin. Hetken luulin, että ne ottaa kynsillä kiinni toisistaan mutta alempana oleva irrottautui tilanteesta ja ne katosivat sinne mistä tulivatkin. Toinen huusi kerran mennessään. Toisella oli vasemmassa jalassa vaalean vihreä rengas, toisessa metallinen. Sama siis kuin viikkoa aiemmin kuvaamani.
Tarkennuksen kanssa en ihan ehtinyt, nyt on käsitarkenteinen tele ollut vuoden käytössä ja ensimmäinen tilanne jossa automaatti olisi ollut selvästi parempi. Samoin huomasin, että elektroninen etsin ja pitkä sarja ei ole hyvä yhdistelmä, kohde livahtaa helposti ulos kuvasta.


SUMMARY: Two young golden eagles were playing over our house.

Uudet revontulet


Revontuliaktiivisuus jatkui vielä tiistai-iltana, oli taas lähdettävä kyttäämään. Sää oli parantunut, tuuli lähes poissa, pikkupakkasta ja pilvistä ei tietoakaan. Ennuste tulille oli huonompi kuin edellisenä iltana joten otin rauhallisemmin ja tein vajaan parin tunnin lenkin parin kilometrin päässä olevalle autiotalolle. Sen pihassa tien vieressä seisoo kuvauksellinen kuollut tammi joka on hyvä etuala kuville. Tällä kertaa paikallaan pysyvä juuri ja juuri näkyvä kaari jäi taloryhmän taakse piiloon.


SUMMARY: Tuesday evenings northern lights were boring, stable faint arc on the horizon.

Revontulet myrskyssä


Maanantai-iltana oli taas revontulia, tällä kertaa poikkeuksellisen hienot. Ennusteet lupasi noin kolmen päivän jakson jolloin säpinää voisi taivaalla olla. Sääennusteetkin oli suosiollisia, kevät on alkanut mukavan pilvettömänä. Tuuli oli tosin lähes myrskylukemissa, mietin uskaltaako autolla lähteä jos tuuli kaataa puita tielle, otanko kenties moottorisahan mukaan. Lähdin sitten ilman sahaa, ajattelin, että kävelen vaikka kotiin, matkaa ei ollut kuin muutama kilometri. Paikaksi valitsin Tuulijärven, sen etelärannalla oli tuttuja paikkoja ja tutut kuvakulmat. Oletin tuulen rikkoneen heikot jäät, mielessä oli jäälauttojen välissä heijastuvat repolaiset. Menin ajoissa, jo hämärän aikaan. Usein tulet näkyy aktiivisen kauden aikana jo heti ensimmäisten tähtien syttyessä.
Nyt ei käynyt niin. Revontulimyrskyä ei tullut, tuuli kyllä myrskysi niin, että piposta sai oikeasti pitää kiinni puuskien aikana. Kaikki oksat ja suuremmatkin puut heilui koko ajan. Terävien kuvien saaminen tuntui aika epätoivoiselta. Jalustan jalatkin oli laitettava alimpaan asentoonsa koska tuuli värisytti jalustaa. Järven jääkansikin oli ehjä, rannat vasta oli alkaneet sulaa.
Kun taivas pimeni, pohjoisessa alkoi näkyä hento kaari. Se nousi pikkuhiljaa mutta kesti tunnin ennenkuin jotain alkoi tapahtua. Siihen saakka olin taas miettinyt homman mielekkyyttä ja pelännyt puun kaatuvan auton päälle mutta sitten kaikki unohtui. Kirkkaat tulet riehui pohjoistaivaalla kohtuullisen korkealla tunnin verran. Kuvasin vain muutamaa tuttua kuvakulmaa, muutama paikka jäi vielä tulevaisuuteen, toinen vaatii sulan veden ja toinen matalamman veden pinnan, nyt oli tulvavesi työntynyt jonkun matkaa metsään. Näytös muuttui lopuksi violetin punaiseksi ja väri jäi taivaalle vielä toviksi sen jälkeen kun vihreä kaari katosi. Kamera näki punerruksen myös eteläisellä taivaalla.
Lopulta oli lähdettävä, pahin myrsky oli jo ohi eikä tarvinnut kävellä, tie oli auki.


SUMMARY: Monday nights northern lights were very bright.