Kemihaarasta Vongoivalle ja takaisin, osa III/III
Illalla nukkumaan mennessä oli 6 astetta lämmintä ja pilvistä. Kolme tuntia myöhemmin herätessäni oli kirkastunut ja pakkasella. Kuu paistoi täytenä kun nappasin kameran ja menin parinkymmenen metrin päässä olevaan jokirantaan. Pohjoisesta kamera löysi vihertävän kaaren jonka kirkastumista jäin odottamaan. Paljain silminkin se näkyi kun tiesi mihin katsoa. Kirkastumisen sijaan se katosi kokonaan, mutta syttyi muutaman hetken kuluttua uudelleen vähän korkeammalle. Siinä se sitten oli sen puolitoista tuntia jonka jaksoin odottaa. Linnunratakuvia ei kirkkaan kuutamon takia kannattanut edes yrittää. Kolmeen asti olin ajatellut katsoa, seuraavana päivänä oli tarkoitus kävellä toistakymmentä kilometriä ja nukkuakin täytyisi. Pari minuuttia ennen täyttä aikaa tuli aikamerkki; joku hirvi-poro-karhu röhkäisi-mörähti matalalla äänellä ja tuli tunne, että nyt kämppään, tämä oli tältä yöltä tässä. Kylmäkin oli alkanut hiipimään käsiin ja hartoihin, uudet polyuretaanisaappaat piti varpaat yllättävän hyvin lämpiminä.
Aamulla havahduin moottorin ääneen; mönkijä tulee! Nousin silmät ristissä, kello oli jotain seitsemän paikkeilla. Ääni loittoni ja kun katsoin ikkunasta ulos, mönkkäri meni jo joen toisella puolella. Yritin nukkua uudestaan, ei oikein enää onnistunut. Ylösnousu kuitenkin viivästyi, kun lopulta pääsin ylös, näytti kämpän mittari 3 astetta pakkasta vaikka päivä oli valjennut jo aiemmin. Kämppään ei ollut tullut ketään myöhemminkään illalla, viimeinen yöpymismerkintä oli lähes viikon takaa. Oudon harvassa kulkijat täälläpäin puistoa, syyssesongin loppu oli sentään vielä menossa.
Yöllä alkanut hyvä sää jatkui kun lähdin kohti Jussinmurustan laavua. Kun pääsin Jaurujoen laaksosta ylemmäs, löytyi taas puhelimeen kenttää. Pääsin taas kertomaan, että suunnitelmassa on pysytty, ainakin aikataulun mukaan. Reitti vähän lyheni, mutta se ainoa suunnittelematon leiripaikka oli retken paras. Samalla sain tuoreimman säätiedotuksen, sadetta tulossa viimeiseksi päiväksi.
Jaurun laaksosta poistuessani lensi kaksi närheä polun yli. Myös rastaita oli totuttuun tapaan liikkeellä, taviokuurniakin useita. Lapintiaisten ääniä kuului muutaman kerran, kämpällä niiden seurassa oli ollut yksi talitiainen. Utelias pohjantikka pyörähti lähemmäs katsomaan ja rautiainen äänteli suon laidassa. Punatulkkukin kuului, tällä kertaa se ei ollut kotka.
Kuljin useamman kilometrin samaa polkua kuin tullessa, aina laavulle asti. Mennessä satoi, nyt paistetta kesti iltaan saakka. Laitoin teltan laavun lähelle, arvelin sen olevan lämpimämpi kuin yhdeltä sivulta avoin puulaavu. Pilvet peitti taivaan taas auringonlaskun aikaan. Jäi taas yökuvaukset mutta kyllä unikin maistui, viime yöltä oli jäänyt vähän univelkaa.
Lähes kymmenen tunnin unien jälkeen heräsin reippaana ja pian olin matkalla kohti Kemihaaraa umpipilvisessä säässä. Rastaita ja taviokuurnia oli edelleen paljon, vasta nyt kuulin retken ensimmäisen järripeipon, aikaisempina syksyinä se on ollut yksi valtalajeista. Pari riekkoa pölähti jostain lentoon, kerran lähti ukkometso polulta lentoon polkua poispäin ja toisen kerran koppelo karkasi puusta. Niittykirvisiä oli paljon soistuneissa metsissä, joiden läpi monttuiset mönkijäurat haki tietä kohti sivilisaatiota. Oli helpompi kävellä niiden vieressä. Alkoi tuntua siltä, että en ihan heti lähesty tätä kansallispuistoa tästä suunnasta, ellen sitten joskus tule talvella.
Yhden aikaan alkoi sataa. Pysähdyin vielä Keminmukan tulipaikalla syömään. Hetkeä aiemmin oli tullut retken neljäs ihminen vastaan. Tällä reissulla kaikki vastaantulijat oli miehiä kun yleensä valtaosa on nykyään ollut naisia.
Tulipaikan puuvaja oli varsin autio, olihan matkaa jäljellä enää 4 kilometriä. Antoipahan paremman sateensuojan, polttopuullehan ei tarvetta ollut, rinkka kun kevenee helpoiten käyttämällä omat polttoaineet pois. Viimeisiä ruokia sateessa (ei siis puuvajassa) lämmitellessä lensi retken ensimmäinen ja ainoa vesilintu ohi, isokoskelo painoi vauhdilla alavirtaan.
Autolla olin ennen puoli kuutta. Vaihdoin autossa odottaneet vaatteet päälle ja hetken miettimisen jälkeen lähdin ajamaan kohti etelää, en sateessa keksinyt oikein muutakaan tekemistä. Valoisaa riitti vielä yli tunniksi ja säätiedotuksessa oli mainittu pieni räntäsateen riski. Nukuin autossa Savukosken pohjoispuolella ja jatkoin aamulla ennen seitsemää. Kärsämäellä taas iso pitsa jonka syömisessä ei tällä kertaa ollut mitään vaikeuksia. Kotona olin aika tasan iltakymmeneltä. Kuoppaisimmat tiet oli viimeiset kilometrit ennen kotia, ei suinkaan Savukosken metsätiet.
8 päivää maastossa, 80 kilometriä kävelyä plus kilometritolkulla lisämatkaa kaikista kierretyistä keloista ja muista mutkista. Yli 600 kuvaa joista suurin osa tuplia kun ensimmäinen ylivalottui. Vain muutama kuvattu käsivaralta, samoin vain muutama koskikara ja yökuvat muulla kuin perusherkkyydellä. Kamera oli päivät kiinni jalustassa, yöksi otin sen telttaan. Lintuja näkyi tasan 30 lajia, pohjantikka joka toinen päivä ja taviokuurna yhtä vailla joka päivä.
SUMMARY: I was hiking 8 days, 80 kilometers in south-east part of UKK national park. This is the last part of my post, September 25-26
Harhailua valon perässä 
Olipa nautinto lukea ja katsoa kuvia Itäkairasta. Itäkairassa haluaisin kulkea, mutta kipeä polvi ei anna siihen mahdollisuutta. Seurasin kartalta matkan etenemistä ja hyvien kuvien ansiosta saatoin kuvitella miltä siellä näyttää. Harmi, että revontulet eivät innostuneet enempään. Tuolla valosaasteen ulottumattomissa ne ovat näyttävimmillään.
Kiitti huomiosta. Muistan sullakin näkyneen vaikuttavia kuvia, kurkkasinkin blogiisi ja siellä vierähti hetki. Revontulet jäi tosiaan jo kolmantena peräkkäisenä syksynä pilvien taa. Valosaastetta taas oli yllättävänkin paljon, UKK puiston länsiosat on käytännössä yhtä pimeitä vaikka Kemihaarassa pitäisi olla Euroopan pimeimmät seudut. Jos polvi kestää pyöräilyn, niin Raja-Joosepista saa nykyään pyöräillä vanhaa rajavartijoiden tietä kolmisenkymmentä kilometriä etelään. Silloin ollaan keskellä komeinta tunturilappia
Kiitos vinkistä, pitääpä muistaa Raja-Joosepin rajavartijatie.