Kemihaarasta Vongoivalle ja takaisin, osa II/III

Tosi hyvin nukutun yön jälkeen koitti heti shokkiherätys: silmälasit ei olleet teltan katonrajassa mihin olin ne illalla laittanut. Eikä löytyneet alapuolelta pudonneena. Kävin ulkonakin katsomassa jos olisivat pudonneet teltan edustalle yöllä ulos kömpiessäni. Lopulta ne löytyi kuitenkin teltan sisältä mutta eripuolelta, onneksi ehjinä vaikka olin yöllä varmaan kieriskellyt niiden yli kylkeä kääntäessäni.

Yöllä olin havahtunut muutaman kerran sateeseen. Aamuksi sade oli poissa, pilvet ei. Olin herännyt tuntia myöhemmin kuin aikaisemmin, pääsin lähtemään aamukahvien jälkeen vasta puoli yhdeltätoista

Tyyroja (joissakin kartoissa Tyyryoja) oli hieno, jyrkkäseinämäinen puronvarsi. Kävelin sen vartta vaikka puolta täytyi vaihtaa parinkymmenen metrin välein, onneksi aina toiselta puolelta löytyi tasaisempaa maata kulkea. Jossain kohtaa sen varresta pelästyi lentoon peippo ja hetken päästä koskikara lähti puroa ylös. Kara kulki edellä ainakin puolen kilometrin verran, sitten tuli vastaan toinen kara ja lopulta ne molemmat uskaltautui lentämään mun ohi alavirran puolelle. Jokunen punakylkirastaan äänikin kuului ja siinä taisi olla päivän linnut.

Päivemmällä aurinkokin pilkisti hetken ajan, sitten alkoi kuurottainen sade. Sitä kesti iltaan asti. Tarkoitus oli kulkea avotunturiin yöksi, mielummin Vongoivan pohjoispuolelle, jotta saisi taas näkymän pohjoiseen reposkuvia varten. Pilvet ja sade tuntui niin sitkeiltä, että vaikka aikaa olisi ollut, päätin kuitenkin jäädä Tyyrojan varteen puurajan kohdalle. Asiaa auttoi hieno pikku putous ympäristöineen, hienoimpia leiripaikkoja jossa olen ollut. Päivämatkaksi jäi viitisen kilometriä. Pystytin teltan sateessa, tein ruoan ja jäin odottamaan sateen taukoamista. Taukoja oli sen verran, että sain riehuttua kameran kanssa ihan riittämiin. Nukkumaan pääsin ajoissa pimeän tultua, sateen taas säestäessä.

Vaikka leiripaikka oli upeimpia kautta aikain, telttapaikka ei ollut. Kaltevuutta oli liikaa ja makuupussi valui jatkuvasti teltan päätyyn. Kaipailin myös kesäpussia, nyt sai nukkua vetoketju auki napaan asti ja silti oli kuuma. Johtuiko sitten korkealla olevasta leiristä vai oliko vain lämpimämpi yö.

Jossain välissä yötä sade oli lakannut. Se alkoi uudelleen vasta aamulla juuri kun olin saanut saappaat jalkaan ruvetakseni kahvin keittoon. Aamupala siirtyi ja menin petiin vielä puoleksi tunniksi. Sitten sade loppui eikä alkanut enää uudelleen ennenkuin myöhään iltapäivällä tuli muutama lyhyt kuuro.

Kävin aamupäivän aikana kameran ja kartan kanssa Vongoivan eteläpuolen harjanteella kokeilemassa löytääkö puhelin kenttää. Kenttä löytyi ja sain taas kotoa tuoreen säätiedotuksen. Sadeviittakin oli mukana varoiksi tungettuna kuorihousujen taskuun mutta keli muuttui aurinkoiseksi eikä sitä tarvittu vaikka sateenkaarikin näyttäytyi. Parin kilometrin avotunturikierroksen jälkeen palasin leiriin.

Mysli-mustikkasoppa lounaalle oli tässä hyvä väli. Sen syötyäni kasasin teltan ja lähdin itään Pirravatselman pohjoispuolelta kohti Iso-ojaa. Ylhäältä solasta aukesi näköala itään. Venäjän puolella Jaurujoen kaakkoispuolella on isompi yksinäinen tunturi joka hallitsi maisemaa, kartat ei näyttäneet niin pitkälle rajan taa joten nimi jäi arvoitukseksi. Alempana rinteessä kasvoi paikoitellen poronjäkälää, sitä ei pohjoisesta enää juuri löydy.

Lintuja oli taas vähän runsaammin kun pääsin avomaisemasta metsään. Käpylintuja, rastaita, tiaisia, urpiaisia ja taas taviokuurna. Uutena tälle retkelle maakotka, 2 lintua liiti huutaen yli illalla juuri kun olin etsimässä teltalle viimeöistä tasaisempaa paikkaa. Ihmettelin ensin ääntä, punatulkkuko? Ei sentään, vaan nuori kotka joka meni huutaen yli. Kun sain kiikarin pois silmiltä, huomasin edempänä toisen.

Illan pimennyttyä kurkin aina välillä teltasta taivaalle. Pilvet meni tasaista vauhtia, palasia tähtitaivaasta näkyi aina välillä. Jonkin koekuvankin otin, ei viherrystä horisontissa. Täysikuu nousi pian auringonlaskun jälkeen valaisten maisemaa aina kun pilvien välistä pystyi.

Aamulla pääsin ylös hyvin nukutun yön jälkeen kahdeksalta. Rutiinia oli tullut sen verran, ettei liikkeelle lähtemiseen kulunut tuntia kauempaa. Suonlaidassa äänteli rautiainen kun lähdin croksit jalassa. Heti ensimmäiseksi piti ylittää Iso-oja joka nimestään huolimatta on pieni Jaurun sivujoki. Olin illalla katsonut, ettei saappaanvarsi taida riittää, siinä ja siinä olisi ollut.

Jalkineiden vaihdon jälkeen otin suunnan kohti Presidentinkurua. Heti aluksi piti löytää vajaan kilometrin päässä olevasta poroaidasta karttaan merkitty portti. Riemu oli suuri kun tarkka kompassisuunta toi metrilleen oikeaan kohtaan. Ilo jäi lyhyeksi kun huomasin 30 metriä taaempana uuden aidan jossa ei tietenkään ollut porttia, ainakaan tässä kohtaa. Vanhasta poroaidasta ei juuri muuta ollutkaan jäljellä kuin portin pielet. Sain taas punnertaa itseni ja rinkan yli, muutama kirosana antoi lisävauhtia.

Sää oli hyvä iltapäivään asti. Presidentinkurua edeltävässä notkossa pidin ruokatauon. Koskikara lensi syödessä ensin ylös, sitten alas puroa. Presidentinkurun jälkeen käännyin etelään kohti Jaurua. Tilhiä ja rastaita oli taas runsaasti, samoin käpylintuja ja tänäänkin taviokuurna. Muutama jyrkempi pikkukuru oli ylitettävä ja yhdessä kohtaa taukoa pitäessä lähti läheltä puusta ilmeisesti naaras teeri. Sillä oli hyvät hermot, olin varmaan ollut paikalla viitisen minuuttia ennenkuin se pyrähti karkuun. Retken toisen koppelon olin nähnyt aiemmin päivällä.

Iso-oja piti ylittää vielä toiseen kertaan, nytkin saappaat päällimmäisenä rinkassa. Jaurun ylityspaikkaa lähestyessäni lensi vanha merikotka joen yli. Kaksi karaakin viihtyi joessa vaikkei siinä kovaa virtausta ollutkaan. Jaurun ylityksessä piti sitten riisua housutkin, kalsareissa yli, vettä oli puoleen reiteen. Kylmyys tarttui jo pikkuisen pohkeisiin vaikkei siinä mennyt minuuttiakaan. Ylityspaikka oli ihan Peuraselän kämpän vieressä, mönkijäuraa oli helppo seurata. Kävelin kalsareissa saman tien kämpälle asti joten päivä päättyi samoin kuin alkoi, crokseissa leiripaikkaan.

Viimeisen tunnin oli satanut tihkua. Tyhjällä kämpällä odottelin sen loppumista, että sain tehdä ruoat ulkona. Sateisella säällä sisällä oli niin pimeää, ettei innostanut. En ollut muuta ehtinyt kuin vaihtaa jalkineet ja istuin kämpän rappusilla kädet ristissä kun kaksi kuukkelia tuli tutkimaan, onko nuupahtaneella kulkijalla mitään syötävää. Tulivat lähimmillään siihen viiden metrin päähän ja totesivat puolessa minuutissa, ettei tuosta mitään irtoa. Sitten kun sateen tauottua tein sapuskat, niitä ei näkynyt missään.

Yöksi piti kirkastua ja kylmetä. Sitä odotellessa kiertelin jokivartta kameran kanssa. Sade loppui kokonaan ja päivä päättyi värikkääseen auringonlaskuun. Tasaista telttapaikkaa ei oikein löytynyt ja kun ketään ei tullut yhdeksään mennessä, päätin yöpyä kämpässä. Kymmenen aikaan kävin viimeisen kerran pihalla tarkastamassa umpipilvisen taivaan. Höyhensaarille siis.

SUMMARY: I was hiking 8 days, 80 kilometers in south-east part of UKK national park. This is part two, September 22-24.