Saariselkä 2017, 20.9 keskiviikko

Aamu valkeni edelleen pilvisenä. Aurinko vuorotteli koko päivän tihkusateen kanssa, hetkittäin pilvet rakoili päästäen valoa kunnolla maisemaan. Kävelin Kuotmuttiojan latvoja alas, nousin hienon pikkulammen kautta alas puronotkoon jossa oli portti poroaidassa. Olin ajatellut syödä tässä myslit ja mustikkasopat mutta olin läpi kuljettuani asetellut jo aidan puomit takaisin paikoilleen, ennen kuin muistin tämän. Puro oli aidan takana ja tarkoitus oli poiketa ylös rinnettä pois sen varresta.
Kun nälkä ei vielä vaivannut, en alkanut äheltämään puomeja uudelleen pois, enkä tehnyt mutkaa päästäkseni kauempana uudelleen puron varteen vaan otin kompassisuunnan viistosti ylös rinteeseen kohti pientä lampea. Päivän reitti ei seuraillut puroja eikä harjanteita ja vaati ensimmäistä kertaa retken aikana kompassin käyttöä. Ja heti olin kulkea harhaan. Eteen alkoi nousta rinteen tapaista, sellaisen olisi pitänyt tulla oikealle. Katselin karttaa ja arvelin kulkeneeni liikaa oikealle.
Jatkoin kuitenkin vielä hetken katsellen tarkemmin ympärilleni. Jossain välissä oikealta pilkisti kaukaa vettä puiden välistä. Olin odottanut lammen tulevan etuvasemmalle ja niinpä oli taas hetki tuumattava ja aseteltava puiden läpi näkyviä vaaroja kartalle. Tulin siihen tulokseen, että oikealla näkyi Kuotmuttijärvi. Siellä sen piti ollakin mutta kaukana näkymättömissä.
Käännyin jyrkemmin vasempaan ja pian eteen avautui loiva sola joka johti sille lammelle minne pitikin. Solassa tajusin, että saattaa olla viimeisiä paikkoja, jossa känny kuuluu ennen maantietä. Kaivoin akun taskusta ja laitoin paikalleen kännyyn. Kenttää oli ja pystyin kysymään kotoa viimeisen säätiedotuksen. Koska pilvisyyden luvattiin jatkuvan lähipäivät, päätin kävellä autolle vaikka mukana olisi ollut vielä kahden varapäivän eväät.
Kun olin nostamassa rinkkaa selkään, huomasin sienen puussa, vajaan kahden metrin korkeudella. Joku otus oli kiilannut sienen männyn kaarnankoloon. Orava tuli mieleen, ainakin turistikeskuksien mökkikylissä niitä on vaikka en pohjoisen maastoissa niitä muistaakseni ole koskaan nähnyt. Näätäeläimetkin varastoi saalista mutta ei taida sienet kuulua niiden ruokavalioon.
Lammella söin sen lykkäämäni lounaan. Mustikoita olisi ollut maastossakin vielä paljon kerättäväksi, olisivat olleet mukava lisä soppaan. Tai sellaisenaan jälkiruoaksi. Jätin ne metsojen syötäväksi eli siis laiskuus voitti.
Päivän maasto oli helppokulkuista mäntykangasta, loppumatka Suomujokivarteen vielä alamäkeä. Kahlaamon vesi tuntui vielä kylmemmältä kuin mennessä. Saattoi johtua siitä, että vaijerissa rissojen varassa olevat narut oli valuneet keskemmälle jokea ja jouduin seisomaan hetken polviin asti yltävässä vedessä kun selvittelin sotkuun menneitä naruja. Vesi oli ehkä aavistuksen korkeammalla kuin viikko sitten, ei kuitenkaan yli polven. Jalat oli aika porsaan punaiset kun pääsin yli. Kuivasin ne käytettyyn paitaan ja sitten vikkelästi sukat ja kengät jalkaan. Croksit takaisin rinkkaan, muutamat huonokuntoiset oli joku jättänyt satunnaisten kulkijoiden käyttöön. Siinä varpaita kuivatessa ajatus tuntui huomaavaiselta, myöhemmin tuli mieleen olisiko kuitenkin kysymys roskaamisesta.
Lintuja näkyi taas vähän runsaammin kun olin alavammilla mailla. Lajisto oli sitä samaa kuin viikon aikana oli tullut nähtyä, uutena ainoastaan tilhi. Lapintiaisia oli runsaammin, muutama parvi tuli vastaan. Neljä isokoskeloa laskeutui Aittajärveen ja ui lopulta virtaa alas kohti kahlaamoa.
Yli 7 kilometrin taival oli takana kun olin kahlaamolla viiden maissa, siitä oli vain satakunta metriä yhdelle hienoimmista näkemistäni tulipaikoista. Päivän pääaterian tein siinä, keittimellä, sinolia kun riitti ja puuvaja oli aika kaukana, sijoitettuna kahden tulipaikan puoliväliin. Syötyäni kävelin viimeiset sadat metrit autolle. Kaikki oli kunnossa, rengas ei ollut tyhjä vaikka lähtiessäni olin vähän sellaista pelännyt. Öljyä lisäsin, katselin illan pimetessä pilvisyyttä joka piti pintansa.
Päätin nukkua autossa enkä mennyt jokirannassa olevalle laavulle. Tullessani joen yli siellä näkyi porukkaa. Aamuksi tein muutaman voileivän etupenkille valmiiksi ja täytin vesipullon ovikoteloon. Koska pääsin jo kahdeksalta makuupussiin, laitoin kännykän herättämään ennen viittä. Mietin kestääkö akku, laitoin kännyn lopulta housun taskuun makuupussiin.
Herätys toimi hyvin, vaihdoin kotimatkaa varten autoon jättämäni vaatteet päälle, hyppäsin etupenkille syömään ja siinä samalla starttasin auton. Kohtuu hyvin lähti käyntiin viikon seisottuaan. Yöpymisvarusteet jätin takakonttiin levälleen, ne ehtisi kasata kotona. Varttia yli 5 pääsin liikkeelle, sama 1248 kilometriä tuli mittariin kuin menomatkalla mutta matka joutui tuntia nopeammin koska pimeässä ajoa oli vähemmän.