Merikotkat jäällä


Tänäänkin tuli kannettua tikkaat rantaan puuta vasten nojalleen. Kaislikon yli ei muuten vieläkään näe. Joskohan tuleva vesisade sulattaisi lumien rippeet niin, että vedenpinta kääntyisi nousuun. Liikkuvat jäät sitten kaataisi kaislat.
Joutsenet oli jo ehtineet lähteä muualle ruokailemaan vaikka olinkin normaalia aikaisemmassa. Yksi perhe piti edelleen majaa, tosin liian kaukana pitkällekin teleobjektiiville. Onneksi kaksi nuorta merikotkaa istui lähempänä, välillä paikkaa vaihtaen. Yllättävän rauhassa varikset antoi niiden olla, kerran muutama ajoi toista takaa kun se kantoi jotain myttyä kynsissään. Kotkat varmaan huomasi saapumiseni, eivät kuitenkaan poistuneet paniikissa vaan pikkuhiljaa kauemmas paikkaa vaihtaen, kymmenisen minuuttia oli aikaa kuvata niitä.
Lehtopöllö huusi taas päivällä, peräti kolme kertaa puolen tunnin välein, yhden soidinhuudon kerrallaan. Nyt ei ollut aurinkoinen keli niinkuin viimeksi vaan harmaan pilvistä ja aamusta satoi jotain räntätihkua. Pöllön lisäksi peukaloinenkin säksätti ja lauloi, jo kolmatta päivää. Ja vieläkin siitä puuttui voima, nuotti ja rytmi oli kuin kesällä mutta duurin sijaan säe kulki mollissa. Kiuruja ei tänään muuttanut ehkä säästä johtuen mutta töyhtöhyyppiä meni kaksi parvea etelään.


SUMMARY:  Today I took photos of two young white-tailed eagles.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: