Saariselkä 2017, 20.9 keskiviikko

Aamu valkeni edelleen pilvisenä. Aurinko vuorotteli koko päivän tihkusateen kanssa, hetkittäin pilvet rakoili päästäen valoa kunnolla maisemaan. Kävelin Kuotmuttiojan latvoja alas, nousin hienon pikkulammen kautta alas puronotkoon jossa oli portti poroaidassa. Olin ajatellut syödä tässä myslit ja mustikkasopat mutta olin läpi kuljettuani asetellut jo aidan puomit takaisin paikoilleen, ennen kuin muistin tämän. Puro oli aidan takana ja tarkoitus oli poiketa ylös rinnettä pois sen varresta.
Kun nälkä ei vielä vaivannut, en alkanut äheltämään puomeja uudelleen pois, enkä tehnyt mutkaa päästäkseni kauempana uudelleen puron varteen vaan otin kompassisuunnan viistosti ylös rinteeseen kohti pientä lampea. Päivän reitti ei seuraillut puroja eikä harjanteita ja vaati ensimmäistä kertaa retken aikana kompassin käyttöä. Ja heti olin kulkea harhaan. Eteen alkoi nousta rinteen tapaista, sellaisen olisi pitänyt tulla oikealle. Katselin karttaa ja arvelin kulkeneeni liikaa oikealle.
Jatkoin kuitenkin vielä hetken katsellen tarkemmin ympärilleni. Jossain välissä oikealta pilkisti kaukaa vettä puiden välistä. Olin odottanut lammen tulevan etuvasemmalle ja niinpä oli taas hetki tuumattava ja aseteltava puiden läpi näkyviä vaaroja kartalle. Tulin siihen tulokseen, että oikealla näkyi Kuotmuttijärvi. Siellä sen piti ollakin mutta kaukana näkymättömissä.
Käännyin jyrkemmin vasempaan ja pian eteen avautui loiva sola joka johti sille lammelle minne pitikin. Solassa tajusin, että saattaa olla viimeisiä paikkoja, jossa känny kuuluu ennen maantietä. Kaivoin akun taskusta ja laitoin paikalleen kännyyn. Kenttää oli ja pystyin kysymään kotoa viimeisen säätiedotuksen. Koska pilvisyyden luvattiin jatkuvan lähipäivät, päätin kävellä autolle vaikka mukana olisi ollut vielä kahden varapäivän eväät.
Kun olin nostamassa rinkkaa selkään, huomasin sienen puussa, vajaan kahden metrin korkeudella. Joku otus oli kiilannut sienen männyn kaarnankoloon. Orava tuli mieleen, ainakin turistikeskuksien mökkikylissä niitä on vaikka en pohjoisen maastoissa niitä muistaakseni ole koskaan nähnyt. Näätäeläimetkin varastoi saalista mutta ei taida sienet kuulua niiden ruokavalioon.
Lammella söin sen lykkäämäni lounaan. Mustikoita olisi ollut maastossakin vielä paljon kerättäväksi, olisivat olleet mukava lisä soppaan. Tai sellaisenaan jälkiruoaksi. Jätin ne metsojen syötäväksi eli siis laiskuus voitti.
Päivän maasto oli helppokulkuista mäntykangasta, loppumatka Suomujokivarteen vielä alamäkeä. Kahlaamon vesi tuntui vielä kylmemmältä kuin mennessä. Saattoi johtua siitä, että vaijerissa rissojen varassa olevat narut oli valuneet keskemmälle jokea ja jouduin seisomaan hetken polviin asti yltävässä vedessä kun selvittelin sotkuun menneitä naruja. Vesi oli ehkä aavistuksen korkeammalla kuin viikko sitten, ei kuitenkaan yli polven. Jalat oli aika porsaan punaiset kun pääsin yli. Kuivasin ne käytettyyn paitaan ja sitten vikkelästi sukat ja kengät jalkaan. Croksit takaisin rinkkaan, muutamat huonokuntoiset oli joku jättänyt satunnaisten kulkijoiden käyttöön. Siinä varpaita kuivatessa ajatus tuntui huomaavaiselta, myöhemmin tuli mieleen olisiko kuitenkin kysymys roskaamisesta.
Lintuja näkyi taas vähän runsaammin kun olin alavammilla mailla. Lajisto oli sitä samaa kuin viikon aikana oli tullut nähtyä, uutena ainoastaan tilhi. Lapintiaisia oli runsaammin, muutama parvi tuli vastaan. Neljä isokoskeloa laskeutui Aittajärveen ja ui lopulta virtaa alas kohti kahlaamoa.
Yli 7 kilometrin taival oli takana kun olin kahlaamolla viiden maissa, siitä oli vain satakunta metriä yhdelle hienoimmista näkemistäni tulipaikoista. Päivän pääaterian tein siinä, keittimellä, sinolia kun riitti ja puuvaja oli aika kaukana, sijoitettuna kahden tulipaikan puoliväliin. Syötyäni kävelin viimeiset sadat metrit autolle. Kaikki oli kunnossa, rengas ei ollut tyhjä vaikka lähtiessäni olin vähän sellaista pelännyt. Öljyä lisäsin, katselin illan pimetessä pilvisyyttä joka piti pintansa.
Päätin nukkua autossa enkä mennyt jokirannassa olevalle laavulle. Tullessani joen yli siellä näkyi porukkaa. Aamuksi tein muutaman voileivän etupenkille valmiiksi ja täytin vesipullon ovikoteloon. Koska pääsin jo kahdeksalta makuupussiin, laitoin kännykän herättämään ennen viittä. Mietin kestääkö akku, laitoin kännyn lopulta housun taskuun makuupussiin.
Herätys toimi hyvin, vaihdoin kotimatkaa varten autoon jättämäni vaatteet päälle, hyppäsin etupenkille syömään ja siinä samalla starttasin auton. Kohtuu hyvin lähti käyntiin viikon seisottuaan. Yöpymisvarusteet jätin takakonttiin levälleen, ne ehtisi kasata kotona. Varttia yli 5 pääsin liikkeelle, sama 1248 kilometriä tuli mittariin kuin menomatkalla mutta matka joutui tuntia nopeammin koska pimeässä ajoa oli vähemmän.

SUMMARY: The last day back to my car was easy to walk pine forest, 7 kilometers only.

Mainokset

Saariselkä 2017, 19.9 tiistai

Yö oli tuulinen ja sateinen. Iltayöstä sade oli yhtenäisempää ja puuskat repivämpiä. Teltta kesti hyvin mutta aina kun oli saanut unenpäästä kiinni niin teltan paukahdukset herätti.
Aamulla oli vielä pilvistä mutta sade ja tuuli olivat hellittäneet. Sää pysyi samanlaisena kulkiessani Kaarnepään yli kohti Kuotmuttijärveen laskevaa puroa. Sekä ylämäki Kaarnepäälle ja alamäki pois sieltä oli aikamoista pusikkoa, hidasta kulkea. Alkumatkasta crokseja tarvittiin kerran, Sarvijoen toinen latvahaara oli niin leveä, että vaikka vettä oli vain nilkkaan asti, en riskeerannut jo kuivuneita kenkiä. Olin ottanut viimeisetkin sukat käyttöön, nyt oli kahdet sukat päällekkäin ja alkumatkan vaikeudet tuntui kaukaisilta. Varalla oli vielä villasukat ja autolla odotti enemmänkin vaatetta paluumatkaa varten.
Ensimmäinen kameran akku alkoi iltapäivällä näyttää vähenemisen merkkejä. Vaihdoin sen, kaksi tuoretta oli vielä jäljellä ja päivät oli käymässä vähiin. Samalla vaihdoin muistikortin, ensimmäisessä oli enää 20 kuvaa jäljellä.
Viimeisen maastoyön telttapaikka löytyi pienen avosuon etelälaidalta, siitä näkyisi pohjoiselle taivaalle ilmestyvät revontulet hyvin. Matkaa oli kertynyt 9 kilometriä plus mutkittelu pusikkoisessa maastossa. Ei tuntunut yhtään pitkältä vaikka tuli kiivettyä viimeisen avotunturin yli, olihan tässä jo harjoiteltu muutama päivä. Leiristä oli pitkä matka hakea vettä, puro kulki suon takana ja ettei olisi tarvinnut sitä ylittää, niin kuljin 300 metriä ylävirtaan niin ei ollut enää suo välissä ja sai virtaavaa vettä.
Lintuja näkyi tosi vähän, muutama urpiainen ja järripeippo, uutena lajina käpytikka, myös muutama tunnistamattomaksi jäänyt rastas. Mäkäräisiä oli taas riesaksi asti, hyttysiä ei niinkään mutta huppua oli taas pidettävä päässä syödessä ja revontulia odotellessa.
Illaksi oli luvattu kirkastuvaa ja kylmää. Yhteentoista valvottuani huomasin, ettei kumpaakaan tullut. Pilvet rakoili välillä, ja vaikka ilta olikin tyyni, niin hetkittäin yltyvä tuuli ei vain jaksanut puhaltaa pilviä pois. Revontulet olisi olleet komeat, muutamia kuvia otin harvakseltaan ja hetkittäin pilvien raot värjääntyi vihreäksi, välillä kirkkaaksikin. Paljain silmin väriä ei tietenkään näkynyt, jonkinlaista valon voimistumista vain. Lopulta sekin hellitti ja kuvistakin näkyi taivaan muuttuminen tavallisen harmaaksi. Sen lähemmäksi revontulia en tällä reissulla päässyt.
Oli taas aika painua höyhensaarille.

SUMMARY: The fifth day: 9 kilometers walk following first river Sarvijoki, then over Kaarnepää fell. In the evening strong northern lights behind even stronger clouds.

Saariselkä 2017, 18.9 maanantai

Aamulla herätessä oli kaamea sumu. Pilvet oli aamuyön aikana laskeutuneet ja näkyvyys oli huonoimmillaan 50 metriä. Tilanne ei muuttunut aamupalaa syödessä ja koska puhelimella sai yhteyden, niin soitin kotiin. Iltapäivällä sadekuuroja, muuta ei säätiedotus osannut neuvoa.
Laadin hetken karttaa katsottuani varasuunnitelman. Pilven sisällä kuljettava avotunturi ei ole helpointa suunnistusmaastoa, eikä kovin kuvauksellinenkaan. Puolitoista ensimmäistä kilometriä oli joka tapauksessa noustava ylös, sitten pääsisi jyrkkää alamäkeä harjanteen takana olevaan kuruun ja siitä puroja seuraillen Paratiisikuruun ja edelleen harjanteen yli Sarvijoen latvoille.
Ylös kävellessä pilvet alkoikin nousta. Aamupäivästä tuli mielenkiintoinen, kuljin pilvenrajassa, joka välillä laski peittäen kaiken, välillä nousi paljastaen vierestä syvän, kanjonimaisen kurun, hetkittäin myös sen takaiset huiput. Koska pilvet jatkoi nousuaan, hylkäsin vaihtoehtoisen reittisuunnitelman ja nousin vielä ylemmäs. Ylhäältä löytyi vielä kolmen päivän takaisia ensilumen laikkuja, suurimmat jopa aarin kokoisia.
Alkuperäinen reitti vei Pirunportin sivuitse, Ukselmakurun lähtöpaikkaan oli jyrkkä ja kivinen alamäki. Sitten pieni nousu ja vielä pidempi ja jyrkempi laskeutuminen Paratiisikuruun.
Kengätkin oli alkaneet kuivua, tunturissa ei ollut sellaista varvikkoa, joka olisi kastellut ne. Seurauksena oli se, että Paratiisikurun alamäessä ne alkoi hiertää. Kurussa ennen välipalan syömistä oli kaivettava laastarit esiin ja matkan jatkuessa noin tunnin päästä viimeiset kuivat sukat, jotka ei sitten enää kastuneetkaan vaikka kengät oli vielä päältä märät. Kamerakin oli ilmeisesti kärsinyt viimepäivien kosteudesta, valotusmittari oli antanut sellaisia arvoja, että kuvat alivalottui reilusti. Joka kuvan jälkeen oli tarkastettava histogrammista menikö oikein vai oliko korjattava valotusta ja otettava uusi kuva. Nyt sekin vaiva alkoi pikkuhiljaa korjaantumaan.
Olin aikomastani aikataulusta tunnin myöhässä, matkalla oli ollut niin paljon kuvattavaa. Sadekuuroja oli alkanut syntyä iltapäivällä kun pilven reuna nousi korkeimpien tuntureiden tasolle. Ne jatkuivat iltapimeälle mutta olivat onneksi lyhyitä. Välillä aurinko pääsi paistamaan kunnolla pitempiäkin aikoja ja sai Paratiisikurun keltaiset koivut hehkumaan.
Kolme rankkaa nousua kuului päivän reittiin, yhteensä 430 metriä ja alaspäin pikkuisen vähemmän. Viimeinen nousu Sarvijoen latvakuruun pisti puuskuttamaan, viitisen minuuttia kävelyä ja saman verran huilaamista. Tällä rytmillä pääsin loputtomilta tuntuvien taukojen jälkeen mäen ylös. Eikä se lopulta ollut edes jyrkkä. Loivaan alamäkeen olikin sitten taas helppo kulkea. Yöpymispaikaksi aikomani lammen ympäristöstä ei oikein hakemallakaan löytynyt teltan kokoista tasaista paikkaa, eikä oikein virtaavaa vettäkään. Jatkoin vielä lähes kilometrin kunnes kelvollinen paikka löytyi hieman puurajan alapuolelta. Tiukalle meni valon kanssa, pimeys laskeutui syödessä. Päivämatka oli 11 kilometriä, viimeisellä etapilla hukkasin taskusta kameran sateensuojana olleen muovikassin. Joku roskaton kummi sen löytäessään miettii, että kuinka ihmiset viittii…
Lintuja näkyi tosi vähän mutta sitä kivempia lajeja. Tunturikiuru varoitteli Sollanpään ja Pirunportin välillä. Näkyviin en sitä saanut. Pienen matkan päässä oli pulmunen, iltapäivällä vielä toinenkin. En muista niitä ennen Saariselällä nähneeni. Iltapäivällä löytyi myös kivitasku, se räpsähti lentoon jostain kivenkolosta viimeiseltä harjanteelta ennen Sarvijokea. Oli jo käynyt nukkumaan kun pelästytin sen. Alkumatkasta tutuksi tulleita niittykirvisiä, räkätti- ja punakylkirastaita, joutsenia, käpylintuja ja järripeippoja näkyi myös muutamia kutakin. Jossain puronotkossa äänteli retken toinen pajusirkku.
Pimeän laskeuduttua taas hetki sään seurantaa ensin ulkona, sitten makuupussista. Pilvet oli vallanneet taivaan auringon laskettua ja pitivät saavutetusta asemasta kiinni, joku lyhyempi sateen rapsaus säesti. Siihen oli väsyneen helppo nukahtaa.

SUMMARY: 11 kilometers walk over fells, through Pirunportti and Paratiisikuru.

Saariselkä 2017, 17.9 sunnuntai

Heräsin kuuden jälkeen räkättien ääneen. Nukahdin kuitenkin uudelleen ja nousin vasta kahdeksan maissa. Aamu oli harmaa mutta sateeton. Aamutoimissa meni sen verran aikaa, että pääsin liikkeelle vasta ennen kymmentä. Lähdin kohtisuoraan pois jokivarresta, kohti Ruopimapään pohjoisinta huippua. Suoraan ylämäkeen kiipeäminen pisti puuskuttamaan ja pian oli vähennettävä vaatetta. Onneksi ensimmäisenä päivänä kiusannut, kahvittomuudesta johtunut päänsärky ei enää vaivannut. Sää parani sitä mukaan kun päivä eteni, aurinko ei varsinaisesti tullut esiin pilvien takaa mutta antoi valoa mukavasti maisemaan pilvien raoista. Sinistä taivastakin pilkisti hetkittäin esiin.
Kuvattavaakin alkoi löytyä, heti kun kuvauksellisesti tylsät mäntykankaat loppui ja pääsi avotunturiin. Isot avokallioalueet oli jotain, mihin en aikaisemmilla reissuilla ole juuri törmännyt. Ruskakin oli varsin näyttävä, lehtiä ei juuri ollut pudonnut puista edes ylhäällä puurajassa. Kaikissa puroissa ja pikkulammissa riitti vettä sateisen edellisviikon ansiosta. Jopa ylhäällä puurajassa olisi löytynyt vettä jos olisi halunnut leiriytyä.
Leiriksi olin ajatellut erään Sarvijoen latvoilla olevan lammen. Kuivan kesän jälkeen se olisi varmaan ollut tyhjä, nyt sen läpi virtasi puro ja rantojen varvut oli jääneet tulvan alle. Tasaisen telttapaikan löytäminen ei ollut helpoimpia tehtäviä, jäin kuitenkin paikalle vaikka matkan jatkaminen olisi lyhentänyt huomiseksi suunniteltua pitempää taivalta. Otin varman päälle veden kanssa, vaikka lätäköitä olikin hyvin, edessä oli edelleen rankkaa ylämäkeä enkä uskaltanut luottaa onneeni sopivan leiripaikan löytymisessä.
Pistin teltan pystyyn jo viiden maissa. Matkaa oli tullut taitettua vain kolme kilometriä, kaikki ylämäkeä, nousua kaikkiaan 230 metriä. Kännykkäkin löysi kenttää ensimmäisen kerran retken aikana. Soitin kotiin ja sain säätiedoituksen: illaksi ja alkuyöksi pientä sadetta. Tavarat sai hetken tuulettua, sade alkoi seitsemän jälkeen.
Aamuisten räkättien lisäksi niitä kuului ja näkyi myöhemmin lisää, myös punakylkirastaita oli liikkeellä. Niittykirvisiä oli edelleen useassa paikassa, myös urpiainen kuului. Isommista linnuista kuului korppi ja riekko. Seitsemän joutsenta lensi Sarvijoen laaksoa ylös, hienoa katseltavaa niiden lentäessä vaaran rinnettä vasten.
Sateen alettua odottelin teltassa pari tuntia josko se taukoisi ja ilma kirkastuisi. Yhdeksän aikaan uskoin, ettei näin tapahdu ja kömmin makuupussiin. Kahden jälkeen yöllä luonto kutsui ulos. Sade oli juuri hellittämässä ja muutamia tähtiä pilkisti pilven raosta. Vaihdoin kameraan objektiivin ja otin muutaman kuvan. Pilvet peitti heti uudelleen taivaan ja pian hento sade ropisi taas teltan kattoon. Vasta kotona huomasin, että pilvet vihersi, jossain kuvassa oli violetti sävy. Revontulia siis oli, niitä ei vain näkynyt.

SUMMARY: The third day: only three kilometers walk, 230 meters up. Weather was quite good, rain started again in the evening. Northern lights dyed the clouds green.

Saariselkä 2017, 16.9 lauantai

Sade taukosi yön aikana, aamulla oli vielä pientä tihkua. Illalla ei meinannut uni tulla kun mietin kenkäongelmaa. Lopulta päädyin siihen, että otan rinkasta ruokien ja muiden tavaroiden suojaksi ajattelemani pari muovipussia ja teen niistä ”tee se itse gore-tex kalvot” sukkien ympärille. Sitten sain unesta kiinni.
Aamulla oli vaikea nousta, lähes 12 tuntia makuupussissa ja sade ropisi ajoittain teltan kattoon. Kaivoin kuivat sukat ja muovipussiviritys tuntui toimivan – iltapäivään asti jolloin sukat oli taas yhtä märät kuin edellisenäkin päivänä. Mietin sitäkin, että menikö vesi tosiaan kengistä ja muovipusseista läpi vai imikö sukat kosteuden kastuneista lahkeista. Oli miten oli, otin lopulta muovipussit ja sukatkin pois, paljas jalka kengässä tuntui vähiten huonolta eikä edes kylmältä kun liikkui koko ajan. Yön märät kengät oli olleet teltassa sisällä, lämpimässä, sillä seurauksella, että makuupussi oli siirtynyt kiinni toiseen kenkään ja imenyt kosteutta itseensä.
Kuivaksi sitä ja sateen kastelemaa telttaa ei saanut, aamupalan jälkeen tavarat kasaan ja Muorravaarakkajokea seuraten etelään. Eteen tulleessa poroaidassa oli portti joka helpotti sen ylitystä oleellisesti. Karttaan se toki oli merkitty ja olin sen ottanut huomioon reittiä suunnitellessani. Pian tuli eteen Muorravaarakkajokeen laskeva Sarvijoki, mietin hetken menenkö heti yli mutta vastaranta näytti niin soiselta, että päätin seurata jokea ylävirtaan ja etsiä sieltä sopivamman ylityspaikan. Sellainen löytyi toista kilometriä kuljettuani maaston jyrkennyttyä. Crokseissa yli, taas teki höpöä varpaille mutta ne lämpeni pian märissäkin kengissä.
Neljän korvilla aloin katsella jo leiriytymispaikkaa, seuraavasta päivästä oli tarkoitus tulla retken lyhin. Nytkin oli tullut kuljettua vain kuutisen kilometriä, lähes koko matka selvää polkua, Sadekin oli tauonnut ja aurinkokin yritti pilkistellä pilvien raoista. Sain kosteita tavaroitakin hieman kuivatettua. Sadeviittaa en ollut tarvinnut koko päivänä, untuvatakkikin oli aika märän tuntuinen muttei kuitenkaan läpi kastunut. Märät kengät vaihdoin rinkasta esiin kaivettuihin villasukkiin ja jo kuivuneisiin crokseihin. Piti vain varoa, ettei kastellut tätäkin yhdistelmää märissä juolukanvarvuissa.
Syötyäni ehdin kuvailla iltavaloissa jokivartta mutta tasainen harmaus täytti pian taas taivaan. Hyttysiä ilmestyi jonkin verran, mutta suurempi kiusa oli runsaana esiintunkevista mäkäräisistä, hyttysmyrkylle olisi ollut käyttöä.
Sään parannuttua lintuja näkyi ja kuului edellispäivää enemmän. Muutama västäräkki oli taas jokien varsilla, samoin kulorastas ja lapintiainen. Jokunen kuukkelikin pyöri rantametsissä, samoin metsän puolelta puusta istumasta löytyi avomaalintu niittykirvinen. Isoja järripeippoparvia oli liikkeellä, myös muutama metsähanhiparvi suunnisti etelään. Korppikin kuului jostain. Leiripaikan vieressä kolme isokoskeloa yritti tulla uimalla koskea alas, kuvaajan huomattuaan tekivät täyskäännöksen ja uivat ylös. Varsin kovassa virrassa se ei näyttänyt tuovan ongelmia.
Yöpuulle vetäydyin jo kahdeksan aikoihin, seurattuani jonkin aikaa pilvisyyden kehittymistä. Pieni sateen ripaus sai uskomaan, että revontulia ei kannata kytätä tänäkään yönä.

SUMMARY: On my second day I walked following first river Muorravaarakka, after a few kilometers river Sarvijoki, totally only 6 kilometers. Weather was cloudy with occasional light rain.

Saariselkä 2017, 15.9 perjantai

Huonosti autossa nukutun yön jälkeen heräsin yhdeksän kieppeillä. Edellisenä päivänä oli tullut ajettua 1248 kilometriä, 18 tuntia, josta viimeiset 1½ tuntia kakkosvaihteella 34 kilometrin matkaa. Lopulta perillä Aittajärven parkkipaikalla puoli yhdeltä yöllä.
Heräsin kun paikalle tuli joku porukka tekemään poislähtöä ja heti perään toinen, metsästäjäporukka, jonka pystykorva oli täynnä intoa ja ääntä kunnes pääsivät parkkipaikalta metsään.
Pikkuhiljaa sain itsekin kömmittyä ylös ja kasattua tavarat. Sitten parinsadan metrin päähän kahlaamolle, croksit jalkaan, lahkeet rullalle ja yli. Vettä oli juuri alle polven, kylmää oli. Koko yön jatkunut sade ei ollut vielä nostanut joen pintaa. Virtakaan ei ollut kova ja joen ylittävä vaijeri helpotti huomattavasti ylitystä.
Sade jatkui edelleen kun joen ylitettyäni kuljin Suomujokea seuraten alavirtaan. Polku oli selkeä mutta varvikko reunoilla märkää. Vedenpitävät vaelluskengät piti veden ulkona kolmisen tuntia, sitten sisäpuolella loppupäivän. Neljän tunnin jälkeen alkoi pohjalliset narskua kosteudesta. Eikä polulla ollut edes lätäköitä.
Lintuja ei juuri näkynyt tai kuulunut, muutama västäräkki lenteli joen rannoilla ja kulorastaan ja tiaisten ääniä kuului.
Poistuin jokivarresta ja oikaisin kankaan yli kohti Muorravaarakkajokea. Siihen laskevan Kuotmuttiojan ylitys olikin haasteellinen paikka, piti oikein laskea rinkka selästä ja katsoa kartasta vaihtoehtoista reittiä. Lopulta päätin yrittää yli. Vaikka olin polvista alas likomärkä, muu osa miehestä oli sadeviitan alla aika kuiva. Oja oli pari metriä leveä ja lähes yhtä syvä, yli vei useita vierekkäin ja osin päällekkäin olevia reiden paksuisia puita, joiden kunnosta ei ollut mitään tietoa. Sateen liukastamia tietysti ja kengät oli jo todettu paitsi vettä päästäviksi, myös tavallista liukkaammiksi. Katse tiukasti horisonttiin ja jalusta kameroineen poikittain käsiin tasapainottamaan horjahtelua ja puoli kengänmittaa kerrallaan jalkoja siirtelemällä katastrofilta vältyttiin ja matka pääsi jatkumaan suunnitelman mukaan. Aikataulusta olin jopa edellä, lähes tauottoman sateen takia ei tullut kuvattua paljoa ja koko matka oli selvää polkua.
Yötä olin Muorravaarakkajoen varressa lähellä Jyrkkävaaran kahlaamoa. Matkaa oli taittunut 10 kilometriä, ainoastaan 17 kuvaa tuli otettua. Nukkumaan menin syötyäni jo seitsemän jälkeen. Sade jatkui edelleen.

SUMMARY: Hiking in Urho Kekkonen national park from Aittajärvi to river Muorravaarakka. Day was rainy, I took only 17 photos, walked 10 km.

Särjet purossa


Tänä keväänä särjen kutu tapahtui myöhään. Maaliskuiset kelit jatkui lähes kesään saakka. Tulvaa ei tullut kun ei ollut talvella lunta. Vesi väheni purossa ja varmaan sen kylmyys piti kalat järvessä. Toukokuun 12. oli ensimmäinen päivä kun purossa alkoi näkyä pienten parvien liikehdintää. Kolme päivää myöhemmin kutu oli jo käynnissä mutta kaloja ei ollut kuin muutamia satoja. Tätä kesti viikon verran, kosken kivenkolot oli täynnä kutevia kaloja mutta purossa liikkui vain pieniä viiden metrin mittaisia parvia. Lämpiminä keväinä puro on ollut täynnä kaloja koskesta järveen ja homma on ollut ohi kahdessa päivässä.
Puolivälissä kutuviikkoa harmaahaikaratkin löysi apajan. Parina aamuna säikytin kaksi haikaraa puronsuusta. Yhtenä päivänä minkkikin kävi metrin päässä ihmettelemässä kun nojailin puron yli kaartuvaan runkoon. Asento oli sen verran paha, etten ehtinyt kääntää kameraa ennenkuin se katosi.
Tänä keväänä olin varustautunut kuvaamaan veden alta. Sukelluskotelon virkaa toimitti iso valettu lasipurkki jonka sisään pienemmän kameran sai juuri ja juuri pujotettua. Pohjalle vanha t-paita pehmusteeksi, näyttö yläasentoon, toisella kädellä purkin reunasta kiinni ja toinen käsi purkin sisään laukaisunapille. Tarkennus etukäteen vajaaseen puoleen metriin. Ja vettähän ei ollut kuin parikymmentä senttiä. Yllättävän hyvin toimi, valettu lasi ei aiheuttanut haittaavia vääristymiä.


SUMMARY: Roaches were late this spring. They came at May 12 and I could follow them for one whole week.

Illan hämärässä


Ennen lehtien puhkeamista ehti muutamana iltana maastoon auringonlaskun jälkeen. Läheisellä purolla tuli yhtenä iltana vastaan mäyrä, toisena saukko kurkisteli puronsuun kaislikosta. Läheisellä pellolla valkohäntäkauriit ja rusakot pisteli poskeensa nousevaa orasta.


SUMMARY: Some photos from earlier this spring, taken after sunset
.

Viimeisiä jäitä


Ajankohtaan nähden kovia pakkasöitä on riittänyt jatkuvasti. Järven rantaan kaislikon rajaan on tullut kissan kestävä jääreunus joka ei ehdi sulaa päivälläkään. Puron koskessa pärskeet on jäätyneet reunan oksiin ja kaatuneisiin runkoihin. Näitä kuvailin vielä kun ehdin, vesisateet alkaa jo painaa päälle ja ne sulaa pois.


SUMMARY: We have had exceptionally cold nights and water keeps freezing in night time.

Satunnaisia lintukuvia


Maaliskuun aikana tuli räpsittyä silloin tällöin yksittäisiä lintukuvia. Tässä muutamia yhteenkerättyinä.


SUMMARY: Some photos of birds taken on March
.